Pirjo Komulainen

Biografia – elämäni

pirjo_2v

Synnyin vuonna 1958 perheeni kolmanneksi lapseksi. Asuin Espoon Matinkylässä ensimmäisen elinvuoteni. Äitini kuoli päivä sen jälkeen kun täytin vuoden. Minulla ei ole mitään muistikuvia äidistäni. Erilaisten sattumusten kautta minut adoptoitiin ja kasvoin Helsingissä kasvatusvanhempieni ainoana lapsena. Adoptiosta sain kuulla ollessani 14-vuotias. Silloin myös tutustuin biologiseen sukuuni, siskooni, veljeeni, isääni ja mummooni.

Kouluni kävin Kontulassa ja keskikoulun päästötodistuksen saatuani astuin työelämään. Ennen sitä olin kesätöissä kotiapulaisena ja kauppa-apulaisena. Ensimmäinen vakituinen työpaikka löytyi valtion leivistä Valtiokonttorista toimistohommista. Melko pian huomasin, ettei keskikoulutodistuksella ole juurikaan mahdollisuuksia toteuttaa haaveita työurasta. Niinpä lähdin iltaoppikouluun ja kirjoitin ylioppilaaksi.

Perheen perustaminen katkaisi hetkeksi urasuunnitelmani. Minulle syntyi ihana poikavauva kun olin 22- vuotias. Aika pian pojan syntymän jälkeen todettiin, että hänellä on CP-vamma. Alkoi pitkä suruaika terveen lapsen menettämisen johdosta. Lapsi kuitenkin kehittyi, oppi ja valloitti sydämet. Huomasin, ettei elämä tähän kaadu ja nousin jaloilleni. Elämä täyttyi kuntoutuksesta ja koska taloudellinen tilanne oli perheessämme varsin vaikea, oli pakko jostain tuloja saada. Siksi ryhdyin perhepäivähoitajaksi. Kävin kurssin ja tein töitä. Lasten parissa puuhaaminen oli antoisaa ja toi monta iloista hetkeä elämääni.

Kun elämä oli ajautunut uomiinsa ja poika kasvoi eikä enää tarvinnut kokoaikaista huomiotani, heräsi taas opiskeluinto. Halusin saada pian ammatin itselleni ja siksipä lähdin opiskelemaan lastenhoitajaksi. Koulutus oli lyhyt ja sitä kautta pääsi nopeasti tekemään mieluisaa työtä. Lastenhoitajana oli mahdollisuus valita työskentelyn joko päivähoidon puolella tai sairaalassa. Valitsin sairaalan.

Sairaanhoito alkoi kiinnostaa minua entistä enemmän. Pohdiskelin mahdollisuuksiani jatko-opinnoille. Hain sairaanhoito-opistoon ja pääsin ensimmäisellä yrittämällä. Minulla oli ammatti, jossa voisin tehdä keikkatyötä niin paljon kuin jaksaisin, joten uskalsin irtisanoutua työstäni. Seuraavat vuodet täyttyivät opiskelusta, keikoista ja pojan kuntoutuksesta. Elämä kulki siinä sivussa.

Valmistuttuani tein kolmivuorotyötä eri sairaaloissa akuuttihoidossa. Tuli tutuksi ensiapu, sisätaudit, kirurgia, psykiatria ja olin tyytyväinen valintaani. Sairaanhoitajan työ oli se, mistä olin haaveillut. Raskas avioero katkaisi tutuksi tulleen työurani. En enää pystynyt tekemään vuorotyötä, koska poikani tarvitsi äitiään tässä vaikeassa elämäntilanteessa.

Suomeen oli tullut lama ja edes sairaanhoitajille ei tahtonut löytyä töitä, varsinkaan päivätyötä. Jouduin työttömäksi elämäni ensimmäisen kerran. Siinä sitä sitten ihmeteltiin, mitä tehdään ja miten selvitään. En kuitenkaan osannut olla tekemättä mitään, joten lähdin kohti toista unelmaani ja löysin itseni eläinsuojeluyhdistyksestä. Siellä hoitelin jonkin aikaa kissoja kunnes minulle tarjottiin tuntityötä eläinkaupassa. Kissat vaihtuivat akvaarioihin, jyrsijöihin ja lintuihin. Olin onnellinen ja tunsin itseni tarpeelliseksi. Rahaa ei ollut, mutta jotenkin pärjättiin, kunnes taas kohtalo astui mukaan.

Ystäväni kautta löysin koulutustani vastaavaa työtä ja siirryin järjestöhommiin. Neuvontaa, kuntoutuskurssien pitämistä ja ihmisten kanssa toimimista. Siinäkin sairaanhoitajan ammattia tarvittiin. Pikku hiljaa ajatus palaamisesta sairaanhoitajan perustyöhön alkoi kiehtoa. Kliinisestä työstä oli niin pitkä aika, että vähän hirvitti palata suoraan akuuttihoitoon. Siksipä hain työtä vanhusten parista ja totesin sen olevan ”minun juttuni”.

Tässä välissä olin toipunut avioerosta ja löytänyt uuden kumppanin, jonka kanssa edelleen elelen. Muutimme yhteiseen kotiin Järvenpäähän 2000- luvun alussa. Poikani oli jo kasvanut aikuiseksi ja jäi entiseen yhteiseen kotiimme asustamaan. Koska olimme nyt järvenpääläisiä, päätin etsiä työpaikkani myös täältä. Hain ja pääsin tiimivastaavaksi sairaanhoitajaksi Pihlavistokotiin. Työni ohessa opiskelin kaikkea mahdollista henkilöstöjohtamisesta sosiaalipolitiikkaan. Vuodet vierivät ja Järvenpään kaupungissa toteutettiin useampia organisaatiomuutoksia, joiden yhteydessä minusta tehtiin ensin hoitotyön esimies ja sittemmin palvelupäällikkö. Tällä hetkellä vastaan mielenterveys- ja päihdekuntoutujien sekä vammaisten erityisasumisesta. Työni on mielenkiintoista ja antoisaa.

komulainen_web-2

Politiikka astui kuvaan vuoden 2012 kuntavaalien aikaan. Puolueen valinta ei ollut vaikeaa; sosialidemokraattiset arvot ovat lähellä sydäntäni ja koin ne omikseni. Yhteiskunnalliset asiat ovat aina kiinnostaneet minua ja kun elämäntilanne sen salli, lähdin ehdokkaaksi ja minut äänestettiin valtuutetuksi. Olen myös toiminut aktiivisesti Järvenpään Työväenyhdistyksessä. Valtuustokauden alussa olin kaupunkikehityslautakunnan varapuheenjohtaja ja puolessa välissä kautta minut valittiin kaupunginhallitukseen. Sieltä käsin teen edelleen vaikuttamistyötä.