Blogi

Luonto antaa voimaa ja terveyttä

Järvenpään demareiden vaaliohjelmassa painotetaan luontoarvojen vaikutusta terveyteen ja hyvinvointiin. Meidän demareiden tavoitteena on järvenpääläisten liikunnan, hyvinvoinnin ja terveyden edistäminen kunnioittamalla luontoarvoja, huolehtimalla järvenpääläisten liikunta- ja ulkoilumahdollisuuksista sekä panostamlla viher- ja ulkoilualueiden toimivuuteen ja monikäyttöisyyteen. Tänään kävin kuvaamassa muutaman videon minulle…

Valtuustoaloite maksuttomasta varhaiskasvatuksesta

Järvenpään sosialidemokraattinen valtuustoryhmä teki eilen (27.2.2017) valtuustoaloitteen, jossa esitetään käynnistettäväksi selvitystyö asteittaisesta siirtymisestä maksuttomaan varhaiskasvatukseen. Valtuustoaloite jätettiin 27.2. kaupunginvaltuuston kokouksessa ja sen allekirjoitti 19 valtuutettua. Aloite tehtiin lasten- ja nuorten lautakunnan jäsenen Jaana Honon toiveesta. Tässä aloite kokonaisuudessaan: VALTUUSTOALOITE 27.2.2017…

Yleiskaavassa päätetään monista asioista

Järvenpään demareiden tavoitteena on tulevallakin valtuustokaudella aktiivinen kaupunkipolitiikka, josta hyötyvät kaikki kunnan asukkaat. Uuden valtuuston päätettäväksi tulee yleiskaava koko Järvenpään alueelle. Ei mikään pieni juttu, sillä kaavassa päätetään monista kaupunkilaista lähellä olevista asioista. Pidän tärkeänä, että yleiskaavassa huomioidaan elinkeinoelämän tarpeet…

Harrastaminen ja liikunta luo hyvinvointia

Vapaa-ajan palvelut jäävät mahdollisen maakunta- ja soteuudistuksen jälkeenkin kunnan vastuulle. Näillä on suuri merkitys terveyden edistämiselle, joka myöskin tulee olemaan yksi tärkein kuntien tehtävistä. Ennaltaehkäisy on aina kustannustehokkaampaa kuin vaurioiden korjaaminen, niin myös kaupunkilaisten hyvinvoinnin ja terveyden kohdalla. Järvenpäässä on…

Elinikäinen oppiminen #pidetaankaikkimukana

”Sivistys ei pääty kouluun tai johonkin tiettyyn tutkintoon, vaan koko elämä on sitä koulua, jossa yksilö muokataan ihmiseksi”. J. V. Snellman Sivistys ei ole vain oppimista ja opettelua eikä sitä saavuteta oppimääriä omaksumalla. Sivistys kasvaa ihmisessä sisältä päin ja kasvualustana…

Nuoret tarvitsevat tulevaisuuden toivoa

Suomen Mielenterveysseuran toiminnanjohtaja Pirkko Lahti kirjoitti aikoinaan:”ei ole olemassa yhtä nuorten pahoinvointia, kuten ei ole yhtä nuorisokulttuuria tai yhtenäisenä joukkona kohdeltavaa nuorisoa”. Tätä taustaa vasten voidaan sanoa, ettei ole olemassa yhtä nuorten syrjäytymistä vaan jokaisen nuoren syrjäytymisen taustalla on monia…

Järvenpäästä lastensa näköinen kaupunki -Mielipidekirjoitus K-U 27.12.2016

Lapsivaikutusten ennakkoarvioinnista on valtuustosalissa käyty keskusteluja varsinkin subjektiivisen päivähoito-oikeuden ja varhaiskasvatuksen ryhmäkokojen yhteydessä. Tässä yhteydessä suurin osa valtuutetuista kannatti ehdotusta (K-U 18.12.2016). Mielestämme näin tärkeässä asiassa on aika ryhtyä sanoista tekoihin ja sisällyttää arviointi normaaliin päätöksentekoprosessiin. Lapsi on elämässään täysin…

Olen luonteeltani Velho

Kävin tekemässä Duunitorin tyyppitestin. Sen mukaan olen ”Arvoperusteinen, itselleni lojaali ja ihmisläheinen kehittäjä”. Voin allekirjoittaa testin tuloksen ja siksipä se on hyvä jakaa myös täällä. Sinulla on taipumus suodattaa kaikki havaintosi humaanin arvomaailmasi läpi. Saatat välillä toimia ikäänkuin yhteisösi ”omatuntona”. Olet…

Kolumnisti vetää mutkat suoriksi

Mielipide kolumniin (jullkaistu Keski-Uusimaa lehdessä 4.12.2016), joka käsitteli työrauhaa kouluissa: ”Arto Luukkanen on kolumnissaan (K-U 4.12.2016) vedellyt mutkat suoriksi yksinkertaistamalla ongelmat ja leimaamalla integroidussa opetuksessa olevat häiriköiksi sekä vaatimalla ”oppimishäiriöiset” eristettäväksi omille luokilleen pois ”normaalien” oppilaiden silmistä. Kuitenkin kansainväliset tutkimukset ovat…

SOTE II: Kavennetaanko valinnanvapautta?

Tulipahan katsottua torstai-illan puolueiden puheenjohtajien #kohtivaaleja kunnallisvaalikeskustelu. Lopputuloksena ärtymys ja epätietoisuus. Päällimmäisenä jäi mieleeni se, että hallituspuolueiden puheenjohtajilla ei näyttänyt olevan mitään selkeää käsitystä suunnittelemansa maakunta- ja soteuudistuksen vaikutuksista. Opposition puheenjohtajat yrittivät saada vastauksia moniin epäselviin asioihin, onnistumatta. Sipilä ja…