Pirjo Komulainen

Blogi

Koiran kuolema

Koirani äkillinen kuolema sai minut pohtimaan lemmikin omistamisen  vaikutusta ihmisen elämään ja terveyteen. Koiran merkitys perheemme elämänrytmille ja rutiineille oli valtava. Surun keskellä pyrimme säilyttämään ainakin osan näistä rutiineista; säännöllinen lenkkeily jäänee tavaksemme, vaikka lenkille ”pakottaja” onkin poistunut perheestämme.

Koiranomistajan on lähdettävä liikkeelle useamman kerran päivässä säästä ja halusta riippumatta. Aikuisille suositellaan vähintään 30 minuutin liikuntaa viidesti viikossa. Koiran omistajalla liikuntasuositus täyttyy reippaasti kun lenkkeilee koiran kanssa kolme kertaa päivässä vähintään 10 minuuttia kerrallaan. Tokihan koira määrittää liikunnan rasittavuuden, välillä on pysähdyttävä lukemaan koirakavereiden viestejä, mutta siitä huolimatta koira liikuttaa omistajaansa. Viestien lukemisten välillä voi pinkaista pienen juoksulenkinkin. Mitä enemmän koiran kanssa liikkuu, sitä suuremmat ovat terveysvaikutukset. Lenkkeilyn lisäksi koiran kanssa voi harrastaa muutakin aktiivista liikuntaa, esim. agilityä.

Koti tuntuu tyhjältä nyt kun sinne tullessa ei saa lämmintä ja innokasta vastaanottotervehdystä. Lemmikki on yksi perheenjäsenistä ja kaipaan yhteisiä juttelu- leikki- ja löhöämishetkiä koirani kanssa. Leikki tekee hyvää iäkkäämmällekin ihmiselle ja mikä sen parempi leikkikaveri kuin oma lemmikki. Tutkimuksissa on todettu, että lemmikki vähentää yksinäisyyden tunteita. Eräässä tutkimuksessa 80% lemmikin omistajista koki, että lemmikki pystyy omalla tavallaan lohduttamaan, jos omistajan on pahoittanut mielensä. Samassa tutkimuksessa 60% vastaajista oli sitä mieltä, että lemmikin avustuksella tuttavuuksien solmiminen on helpompaa. Ei pidä siis väheksyä koiran apua uusien sosiaalisten suhteiden luomisessa. Tutuilla lenkkipoluilla tavataan koirakavereita ja heidän ihmisiään. Koirat seurustelevat tavallaan ja ihmiset vaihtavat kuulumisia, yleensä koirien sellaisia.

Erikoislääkäri Ilkka Vartiovaaran (Terveyskirjasto) mukaan lemmikin omistajan riski sairastua useisiin sairauksiin on pienempi kuin lemmikkiä omistamattoman. Hän luettelee artikkelissaan Eustressi (16.1.2006) lemmikin omistamisen positiivisiksi vaikutuksiksi mm.

  • 95 % omistajista juttelee säännöllisesti lemmikilleen.
  • Eläin pystyy hyvin usein lievittämään surua ja pahaa oloa.
  • Lemmikin fyysinen koskettaminen saa ihmisen voimaan paremmin.
  • Päänsärkyä ilmenee vähemmän kuin muilla.
  • Rentoutuminen onnistuu huomattavasti helpommin lemmikin seurassa.
  • Ruuansulatus näyttää sekin toimivan paremmin lemmikkieläimen omistajalla.
  • Univaikeudet ovat lemmikin omistajilla harvinaisempia kuin muilla

Tällä hetkellä ei enää ole lemmikkiä ja kuitenkin on, iloisina muistoina. Luopuminen, suru ja kaipaus kuuluvat myös osana lemmikin omistamiseen. Välillä mietin, saako koiran kuolemaa surra näin paljon. Eläin hankintaan rakastettavaksi samalla tietäen, että se menetetään. Tavallaan olen aiheuttanut tahallaan itselleni surua hankkimalla koiran. Lemmikin kuolemasta aiheutunut suru on toisenlaista kuin jonkun läheisen ihmisen kuolemasta aiheutunut. Silti se on oikeutettua surua. Suren siis ja muistelen, mitä kaikkea yhdessä koirani kanssa teimme, missä kaikkialla liikuttiin ja tunnustelen, miltä koti ilman koiraa tuntuu. Ehkäpä jossain vaiheessa perheessämme on uusi koira vahvistamassa terveyttämme ja tuomassa iloa elämäämme. Se nähdään myöhemmin.