Pirjo Komulainen

Blogi

Vanhuspalvelulaki tulee voimaan 2013

Sitovia henkilöstömitoituksia saamme odottaa vuoteen2015. Ikäihmisten hoitoa ja palveluja koskeva laatusuositus annettiin jo vuosikymmenen alussa. Kunnilla on ollut aikaa laittaa vanhustenhoito kuntoon, mutta edelleenkin 12% kunnissa henkilöstömitoitus on alle minimisuosituksen. Järvenpäässä henkilöstömitoitus asumispalvelussa ja laitoshoidossa on jo pitkään ollut yli minimin, tällä hetkellä noin 6,5.

Tulevassa vanhuspalvelulaissa ei kuitenkaan ole kyse pelkästään henkilöstömitoituksesta, vaan se on laaja kokonaisuus, jossa sekä kotihoitoa että laitoshoitoa kehitetään unohtamatta ennaltaehkäisyä ja kuntoutusta. Lakiluonnoksen kantavana ajatuksena on palvelujen tuottaminen niin, että iäkkäällä ihmisellä on mahdollisuus elää arvokasta elämää. Palveluiden on perustuttava tietoon asiakkaan tarpeista ja toiminnan on oltava asiakaskeskeistä, laadukasta ja turvallista.

Vanhusten määrän lisääntyessä Järvenpäässäkin on tärkeää vahvistaa ennaltaehkäiseviä ja varhaisen tuen palveluita. Päivätoimintaa on lisättävä. Lyhytaikaista kuntouttavaa hoitoa on kehitettävä ja monipuolistettava. Omaishoitajien tärkeää työtä tukemaan on luotava tarpeita vastaavat palvelut; iltahoito, yöhoito ja kriisihoito. Omaishoitajilla pitää olla varmuus siitä, että esimerkiksi sairaustapauksessa hoidettavalle on paikka, mihin viedä.